maanantai 24. heinäkuuta 2017

Rakkaudesta kissaan

Kansalliskissasta ja maatiaisesta

Naukula ei ole kantaaottava blogi. Täällä ei osata hienoja termejä, ei briljeerata tiedolla, ei mietitä genetiikkaa, täällä ei ajatella kuka on toista parempi. Täällä rakastetaan kissaa. Maatiaisia, eurooppalaisia, norjalaisia metsäkissoja, bengaleita, abessiinialaisia, itämaisia, korateja, brittejä, venäjän sinisiä, egyptinmauta, ihan kaikkia kissoja. Rodusta ja taustasta riippumatta. Meillä on ystäviä joilla on jos jonkin rotuisia, ihania kissoja. Rakastettavia kissoja, pehmeitä, kehrääväisiä leipureita, epäluuloisia kuningattaria, hassuja höpöttäjiä. Sinisiä, punaisia, mustia, valkoisia, kuvioilla ja ilman. Täplikkäitä ja raidallisia, yksivärisiä ja laikukkaita.


Ruskeatäplikäs, Pinkkitassun Gilles (EUR n 24) 

Minusta meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että Suomeen on valittu vihdoin kansalliskissa. Eurooppalainen, meidän omista ihanista maatiaisistamme aikanaan alkunsa saanut rotu. Rotu, joka on vanhin Suomessa rekisteröity kissarotu. Rotu, jota on halveksittu sen alkuperän vuoksi. Rotu joka on liian tutun näköinen, onhan eurooppalaiskissoissa sen näköisiä kissoja, joita on totuttu Suomessa näkemään navetan nurkilla ja mummulan rappusilla. Eurooppalainen on peruskissa, siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. 


Punatabby Pinkkitassun Hagar (EUR d 22) 

Ehkä Suomen Kissaliiton antama Kansalliskissan arvo ja tunnustus yhdessä vuosikausia jatkuneen valistustyön lisäksi auttaisi myös siihen, että kissalle annettaisiin Suomessa ylipäätään enemmän arvoa? Ehkä meidän kissaihmisten pitäisi käyttää tämä tilaisuus hyväksemme ja rummuttaa, joka paikassa, kaikissa mahdollisissa väleissä siitä, että kissa on arvokas, kissasta tulee pitää huolta, kissa ei kuulu Suomen luontoon? Ehkä meidän pitäisiä ajaa sitä, että kaikki kissat olisi hyvä siruttaa, olivatpa ne sitten maatiaisia tai rotukissoja? Ehkä silloin osa niistä vuosittain hylätyistä/eksyneistä kissoista löytäisi paremmin kotiin? 




Omakohtaisia kokemuksia eurooppalaisrodun halveksimisesta löytyy niin itseltäni kuin lähipiiristäkin. Viedessäni erästä maatiaistani uuteen eläinlääkäriin, siellä tapojen mukaan kysyttiin ensin kissan rotua. Ilmoitin ylpeänä roduksi maatiaisen. Eläinlääkärin vastaanotolla minulle sanottiin hieman halventavaan sävyyn: "Senkun vaan sanot sitä sitten eurooppalaiseksi." Tämä lause on jäänyt päähäni soimaan. Ehkä ihana maatiaiseni, eläinsuojeluyhdistyksestä Naukulaan muuttanut, kotikissa Helmi Orvokki Naukula olisi voinut eurooppalainen ulkonäkönsä puolesta ollakin. Sitä Helmi ei kuitenkaan ollut, Helmillä ei ollut rekisterikirjaa, Helmin emosta eikä sen pentueesta huolehdittu, se oli hylätty ja päätynyt eläinsuojeluyhdistykseen arvottomana. Se ei estänyt minua rakastamasta Helmiä. 


Punatabbyt Pinkkitassun Noomi ja Pinkkitassun Hagar (EUR d 22)
Suomen eläinsuojeluyhdistykset tekevät hienoa työtä pelastaessaan hylättyjä ja eksyneitä kissoja. Rahat ja voimavarat ovat tiukoilla ja ihmisten välinpitämättömyys satuttaa. Leikkauskampanjat tuovat tulosta, on hieno asia, että näitä tehdään. Kerrassaan upeaa, että vapaaehtoisvoimin pyöritetään niin montaa yhdistystä kissojen hyväksi. Arvostan eläinsuojeluyhdistysten työtä.
Vaan miten saisimme näiden yhdistysten työtaakkaa helpotettua? Miten vihdoin saisimme ihmiset ymmärtämään ja välittämään? Pelastamisen lisäksi pitäisi mielestäni lisätä ihmisten tietoutta yleisellä tasolla, päästää jo irti sitkeästi vuosikymmeniä vanhoista tavoista ja uskomuksista. Ei pelastettavien määrää muuten pienemmäksi saada, eihän? 

Ihmisten puheista kuuluu tietämättömyys ja asenteet. Ihan kuin pitkäkarvainen maatiainen olisi jollain tavoin hienompi jos sanotaan, että se on varmasti puoliksi norjalainen metsäkissa. Tai että meidän kissa on niin erikoinen, että siinä täytyy olla rotukissaa. Kissa on hieno, koska se on kissa. Rakastetaan, arvostetaan, silitetään, hoidetaan ja hemmotellaan kissojamme. Näytetään, että niillä jokaisella on arvo ja osallistutaan valistustyöhön kissojen puolesta kukin tavallamme ja voimavarojemme puitteissa. 




Tässä taloudessa maatiaiset ovat 6-3 johdossa. Tämä postaus kirjoitettiin rakkaudesta kissoihin ja ylpeänä kansalliskissastamme, eurooppalaisesta. 

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Rakastan rakastan

Tunnetila


Kuvassa Sulon posket ovat rakkaudesta pyöreät ja viikset sojottavat tyytyväisyyttään. Kohde on naulittu tiukalla katseella ja tassut vievät kohteen luo. Nyt pussataan, Mamma! Ja mammahan pussasi. 

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Ammattilaisella

Valokuvassa

Kävimme Noomin ensimmäisessä näyttelyssä myös ammattivalokuvaajalla, Tessalla. 



Noomi oli Tessan edessä kuin kotonaan. Huiska oli erittäin mieluinen ja ympäristö kiinnosti Noomia kovin. Niin ettei pöydällä meinattu pysyä. Suurimmat vaikeudet tulivat kuitenkin siinä kun minä yritin valita kuvia itselleni. Oli mistä valita. 



Näistä kuvista muistutuksena kävin ostamassa Noomille uuden huiskan tulevan viikonlopun näyttelyä silmälläpitäen. Lauantaina on eurooppalaisten Breed BIS (=Best in Show) SUROKin kissanäyttelyssä eli siellä eurooppalaiset kisaavat keskenään. Eurooppalaisia on kisoissa ennätysmäärä. Jotta Breed BIS voidaan ylipäätään järjestää täytyy kyseisen rodun kissoja olla paikalla vähintään 50 ja muitakin saman kategorian kissoja tietyn verran. Nyt paikalle on ilmoittautunut reilut 80 eurooppalaista! Aikamoinen tapahtuma siis. Lauantaina on myös virallinen Suomen kansalliskissan julkistustilausuus. 

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kissa kateissa?

Piilopaikkoja

Noomi opettaa. On piilopaikkoja kokeneempia kissaihmisiä varten ja sitten on piilopaikkoja aloittelijoille. 




Sitten on sellaisia ihmisiä kuin tämä mamma, joka löytää kissansa kyllä. Ainakin silloin kun nämä eivät nuku kissanpedeissä. 

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Tutkimattomia ovat kissan tiet

Kirjahyllyyn ja takaisin

Ei ole ensimmäinen kissa kuin tuolla on käynyt. Ei ehkä viimeinenkään. 


Sinne sujahti ja takaisin myös. Ei ihmekään, että täällä on välillä kissa kateissa, varsinkin se pienin. Ja hups, kirjakin siinä tipahti. 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Leipuripoika

Kissanpeti

Sulo rakastaa fleeceä ja sen tyylistä kangasta. Ei siinä tosi nukkua sovi, mutta leipomiseen tuo materiaali on oiva. Kun laitoin kissanpedin siivouksen ajaksi koriin, tuli siitä heti lempileipomispaikka. Siihenhän se peti sitten jäi. Kun Sulo kerran tykkää. 

Ihanaa, elämä on ihanaa. 


Voi hiirenviikset sentään, se näki!
Leppoisaa sunnuntaita, leipokaa vähän jos siltä tuntuu! 

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Punaisista - etelän ja pohjoisen (N)

💓💓💔

Omena ei ole pudonnut kauas puusta, vai miten sitä sanotaan? 

Enenevässä määrin perheen punatabbyt muistuttavat toisiaan, paitsi leveydessä. Siinä Namu voittaa. Samat paikat kiinnostavat, sama ruskeatäplikäs on molempien idoli. Molemmat rakastavat paljon, Noomi rakastaa Namu-mammaansa joskus Namusta jopa kiusallisen paljon. 


Napakettu nro 1 - Noomi.

Napakettu nro 2 - Namu.






Näitä omia punaisia katsellessa on itku tullut tänään jo muutamia kertoja. Pohjoisen Kuningas, King Kitty Cat of Finland (N), Pikku Punapippuri, on poistunut keskuudestamme, lähtenyt sateenkaarisillalle ystävänsä Stranin luo. 

Osanotto suruun Pikku Punapippurin perheelle 💔