maanantai 23. tammikuuta 2017

Ihme ja kumma

sunnuntai-ilta

Sunnuntai-iltaisin Naukulassa on Pinkkitassun N-pentueen viikkokuvaukset. Niin myös eilen kun kymmenen viikkoa tuli täyteen. Hieman ihmettelin miksi kasvattajalla kesti niin kauan tulla sisälle ja kun hän tuli sisälle, oli ihmetys ja kummastus vielä suurempaa. 

Pekka, Nacho ja Lulu näyttävät mitä outoa meillä tapahtui. 

Vasemmalla ylhäällä Pekka, oikealla Lulu,
Nacho alemmalla. 

No niin, no niin,
antakaas kun Sulo-setä näyttää nyt mallia. 

Voi ottaa ihan rennosti näin. 

Tai näin. Näinkin voi olla. Rennosti vaan. 
Namu-mamma näyttää, näin on myös hyvä,
vaikka tunnustaakin Sulon paremmuuden tässä asiassa.

Ei tarvitse olla yhtään valppaana. 

Pekka, Nacho ja Lulu:
"Mitä silloin pitää pienten kissanpoikasten tehdä kun koko muu perhe on mennyt sekaisin?
Eii tiietä. "
Jösses, tätä ei Nala usko kun herää, tuumaa Noomi. 
Puolu-tätin paras ystävä, Riku-setä, oli tullut kylään!


Mä ainakin juksaan Nalalle, että mä ajoin sen pois näin!

Namu poistui jossain kohdin yläkertaan ja jätti pentunsa Riku-sedän kanssa samaan kerrokseen. Nala ei päässyt todistamaan Riku-sedän vierailua lainkaan, eikä uskonut herättyään sisarustensa kertomusta mustasta karvaisesta nelijalkaisesta sinisissä housuissa lainkaan. Sulon mielestä Riku-setä on hyvä jätkä, vaikkei Sulon pettymykseksi kissoja jahtaakaan, eikä myöskään möyhää. 

Koska Nala katsoi parhaimmaksi olla kauneusunilla, voi Nalan kuvia katsoa täältä tai täältä


23 kommenttia:

  1. Voi ihanat! On siinä pikkukisujen päässä pyörinyt ajatus jos toinenkin! 😊😊😊

    VastaaPoista
  2. Oi Sulo ja sitten erikseen te kaikki punanutut.!! Ihanat kaikki.

    VastaaPoista
  3. Olen ehkä vähän pettynyt, kun en nähnyt pieniä pörröhäntiä.

    VastaaPoista
  4. Oikea jännityskertomus. Olipa Ännillä ihmettelemistä, tai neljällä heistä. Muistuu elävästi mieleen miten Rauha
    -mummu kerran taannoin oli pudottaa silmät päästään Puolu-tätiä tuijottaessaan mutta isomummu Ruska ei ollut kovinkaan moksiskaan. Ruskalle Riku on tuttu varhaisilta pentuajoilta ja siksi osanneet hiukan koiraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskalla oli selvä muistikuva koirista! Rauhalla ei ja sen kyllä huomasi :)

      Poista
  5. Olipas teillä jännä vieras! Uskalsi tutkia teidän lelujakin, mahtoivat tuoksua jännälle jälkeenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku käy aina katsomassa lelukorin ja etsii sieltä käsiinsä mieluiten pallot!

      Poista
  6. Sinisissä housuissa vielä! Kaiken lisäksi! Siinä onkin uskomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii, ehkä punaiset eivät olisi herättäneet niin paljon kummastusta?

      Poista
  7. Ohhoh, kyllä nyt on pienillä ollut ihmettelemistä...

    VastaaPoista
  8. :-D Siinäpä pennuille uusi asia!

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Todella jännää! Ehkä myös vähän Namulle, vaikka Rikun kanssa hyvänpäivän tuttuja ovatkin.

      Poista
  10. Komea Sulo ja pennuilla jänniä uusia kokemuksia.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Jos olisi haukahtanut, niin kuinkakohan sitten olisi käynyt?

      Poista
  12. Voi Nala kun nukkui noin jännän tilanteen ohi! Taisi olla hyvät unet. :D

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.