maanantai 27. tammikuuta 2014

Vain torkku puuttuu

karvavekkarista

Minun elämäni on niin helppoa. Ainoa asia mikä tuntuu puuttuvan on torkkukytkin karvavekkarista. Toisaalta, eipähän tarvitse laskea koska on sopiva hetki antaa insuliinipistos tai aamiainen kun Helmi hoitaa tämän laskutoimituksen itse ja herättää henkilökunnan toimimaan. 

Tänä aamuna herätys tuli viideltä. Katsoin kelloa ja kerroin Helmille, ettei vielä ole aamiaisen aika. Kerroin, että raksuja varmasti löytyy vielä kiposta. Kysyin voisimmeko nukkua vielä vaikka tunnin tai pari. Ei auttanut. Minua heräteltiin tomerasti hurjalla hurinalla, tassutuksella ja joutuipa Helmi vähän, tosi hellästi, kynsiäänkin käyttämään. Minuutteja kului 23 ja sitten lähdin täyttämään tätä yhtä päivän tärkeimmistä tehtävistäni. 


Joskus kyllä toivoisin, että herätys tapahtuisi vaikka vasta seitsemältä. 

28 kommenttia:

  1. Ihana vekkari sinulla, vaikka vähän etuajassa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna edisti entistä enemmän. Ensimmäinen herätys kello 03.00.

      Poista
  2. Kyllä Helmin vatsa tietää, milloin on aika herättää Mamma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minähän olen aina väittänyt että kissat tietävät kaiken. Huoh.

      Poista
  3. Hurina ja tassutus on suloista, mutta ehkä vähän myöhemmin:)
    Meillä on raksubaari aina auki, mutta pentuna Minni herätteli minua aikaisin aamulla leikkimään hyppäämällä päälleni, luojan kiitos ei enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin pidetään raksubaaria öiseen aikaan, mutta kun se ei tahdo kelvata! Voi vain kuvitella hassun pikku Minnin herättävän leikkikaveriaan :D

      Poista
  4. Helmin sisäinen kello kertoi, että on ruoka-aika. Paras nousta, etenkin jos sitten vielä voi mennä takaisin petiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin nyt, että Helmin sisäinen kello on ryhtynyt edistämään. Ja paljon. Viime öinen herätys klo 3 sen todisti.

      Poista
  5. Ja sitte voitte viel ottaa torkut aamutoimien jälkeen. Ihanata.
    Onko teillä aamulla liukuva- aika insuliinin suhteen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on kotona, niin voi liukua vähän enemmän (jos Helmi suostuisi). Yleensä annetaan insuliinit 11-12 tunnin välein.

      Poista
  6. No kyllähän tuollaiseen herätyskelloon on parempi herätä kuin pärisevään kelloon ;)

    Meillä väestö on onneksi lopettanut iän myötä aamuherättelyn ja saan nukkua yleensä vähän pidempään. Pienempinä herätykset tapahtuivat myös mielellään viiden ja kuuden välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä miten käy kun Daniel kotiutuu. Tuleekohan uudet herätysajat? Vai opettavatko muut Danielin tavoille?

      Poista
  7. Helmi on tarkka tyttö. Meillä karvavekkari siityy talviaikaan, eikä herätys enää toimi. Päin vastoin, henkilökunta herää ensin. Toisaalta meillä on talvella hieman erikoinen päivärytmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Mutta teidän karvavekkarinne taitaa satunnaisesti ollakin yötöissä?

      Poista
  8. Arkiaamuisin nousen niin "aikaisin" n. 5.30, että kissat ovat vielä vähän nukuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho (tähänkin). Vai ovat Robert ja Sulo aamu-unisia!

      Poista
  9. Helmi on kyllä todella aikainen! Meillä Ransu alkaa käyttää kovempia keinoja vasta klo 10.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Musti herrasmiehenä vain odottaa! Vai ehkä Musti lähettääkin riiviö pikkuveljen hoitamaan homman?

      Poista
  10. Onhan se aivan ihanaa kun tullaan herättämään. Ensin kuuluu tassujen rapinaa ja pientä komentamista. Ainahan ne kelloajat eivät todellakaan ole ihmisen mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassujen rapina on aina ihanaa, pieni komentaminenkin vielä menee, mutta nyt on alettu mäiskimään! Hellästi, mutta mäiskimään.

      Poista
  11. Suloinen vekkari! Meillä nuo samat konstit on yleensä käytössä iltaisin, kun kissat haluavat peiton alle viereen. Koko porukka on hyvin aamu-unista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli teillä ihmiset (meinasin sanoa aikuiset) haluaisivat valvoa pidempään kuin kissat!

      Poista
  12. Ihana kuva! <3 Kissojen ja ihmisten heräämisaikataulut eivät aina osu yksiin. ;) Asiasta on runsaasti kokemusta meilläkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei osu ei. Vaikka omasta mielestään Kollo ja Helmi ovat varmasti aina oikeassa!

      Poista
  13. Karvavekkari toimii meilläkin varsin tarkasti. Myös viikonloppuna se naukaisee melko tarkallee klo 5.50.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja meidänkään mallissamme ei valitettavasti ole torkkua.

      Poista
    2. Facebookin puolella minulle tosin väitettiin, että tämä olisi se torkku!

      Poista
  14. Minä herätän kello kuudelta joka päivä! Paitsi joskus jo aiemmin. Ja pari kertaa oon nukkunut pommiin ja herättänyt vasta puoli seiskalta! Mutta aika tasalaatuista on ollut jo melkein neljä vuotta. Nostan itselleni häntää!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.