tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kestosuosikki

Osa 1

Tuntuu todellakin siltä, että likoilla on omat lempipaikkansa. Helmillä parvekkeella ja Wilmalla kirjastossa. Kirjastossa on iso valkoinen tuoli ja sen on Wilma vallannut itsellensä. Myös kirjaston matto kelpaa ja se onkin aina tasaisessa karvapeitossa. Vanhoja kuvia tarkastellessa huomasin, että valkoinen tuoli onkin ollut Wilman omaisuutta jo vuosia. Vaikka kyllä Helmikin joskus sen reunalle on istahtanut maisemia katsomaan.




Koristetyynyn teksti Wilman takana kertoo:
"No outfit is complete without cat hair."

13 kommenttia:

  1. Onnellinen Wilma, saanut jo pienenä oman tuolin kasvunvaralla. Hyvin huolehtivainen palvelija hänellä! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa pikkuruinen Wilma, tai sitten jättimäinen tuoli :-D
    (Ehkä jälkimmäinen - ei aikuinenkaan Wilma näköjään sitä tuolia täytä)

    VastaaPoista
  3. Ihania lapsikuvia Wilmasta taas. Silloin kun minulla oli enemmän kissoja, niillä oli jokaisella omat lempipaikat, viidellä kissalla ristiin rastiin joitain yhteisiäkin, joissa oltiin kaksin yhdessä tai yksin. Ruskalla taas on oma vakipaikka, puinen keinutuoli, jota kukaan aikaisemmasta viidestä kissasta ei kekannut hyväksi lepäilypaikaksi. Ruskalla on ollut päivittäisessä käytössä. Saa nähdä, kuinka kauan keinutuolin suosio jatkuu. Kun teilläkin on jatkunut aika kauan valkoisen tuolin suosio.

    VastaaPoista
  4. Jenni & Saila: Hah :D ! Wilma oli pieni kissa ja tuolissa on onneksi vieläkin kasvunvaraa. Kuvakulma kertoo kyllä vähän toista tarina :)

    Paula: Tännekin on jossain kohdin tulossa keinutuoli. Saas nähdä miten siihen suhtaudutaan.

    VastaaPoista
  5. Wilma ja Helmi arvostavat hyviä näköaloja. :)

    VastaaPoista
  6. Taas sai katsoa ihania kissakuvia! Kisulit kyllä osaa lepäilyn taidon. Ja yks tarkkailee ikkunasta.
    Olen lukenut Kirjastokissan. Siinä tutustui yhden kissapersoonan elämänkertaan.

    VastaaPoista
  7. Toi on totta, että lempipaikat valikoituvat. Säteellä on lisäksi yksi viltti, jota ilman sillä on jopa vaikeaa...

    VastaaPoista
  8. Suloinen kirjastokissa Wilma, kovin on jo oppineen näköinen:<3.

    VastaaPoista
  9. Tuoli on todella hyvä ja iso - Wilmalla on makua...

    VastaaPoista
  10. Kissat kyllä etsivät paikkansa ja joskus ihmsiset saavat ihmetellä mikä jossakin suosikkipaikassa oikein viehättää.
    Meillä on ainakin koti hyvin jaettu kummankin kissan omiin ja yhteisiin paikkoihin ja me ihmiset saamme sitten olla siellä missä kulloinkin on tilaa! :D

    VastaaPoista
  11. Sirpa ja Kollo: Niin tekevät. Silloin kun eivät nuku!

    Kirsti: Täältäkin löytyy kirjastokissa-kirja ja myös toisenlainen kirjastokissa eli Wilma :)

    Viivi: Muistattehan aina pakata Säteen viltin matkaan? Se vaikuttaa tärkeältä!

    Minni: Wilma on totisesti oppinut - ainakin mamman juoksuttamisen :)

    Zepa: Tuoli on oikeasti iso! Ja ihana :)

    Heidi: Juuri niin, tämän huushollin lukunurkkaus valikoituu sen mukaan mikä on kulloinkin vapaana!

    VastaaPoista
  12. Mummolaan viltti lähtee aina mukaan ja yleensä pidemmille hoitokeikoille muutenkin. Mutta Säde on jotenkin niin hellyttävä ja löytää uudesta paikasta hyvin helposti myös varaviltin :-). Kotona hän on kuitenkin ihan hukassa, jos viltti on esim. tomutuksen vuoksi ulkona. Pieni vaaleanpunainen sukka siis Säteelle...

    VastaaPoista
  13. Huh! Onneksi viltti lähtee mukaan :) Nyt Naukulassakin voidaan taas hengittää!

    VastaaPoista

Kur! Kiitos kommentistasi.