sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Agatha Christie

Eikä yksikään pelastunut


Kertoo joukosta ihmisiä, jotka on kutsuttu saarelle salaperäisen isännän toimesta. Pikku hiljaa alkaa tapahtua ja nimi paljastaneekin loput... Tämä Agatha Christien kirja lienee niitä ensimmäisiä, jotka olen joskus lapsena lukenut. Se innosti keräämään kaikki suomennetut teokset, joita käsitykseni mukaan on 88. Siinä luvussa eivät tosin ole mukana Mary Westmacott salanimellä julkaistut rakkausromaanit.

Lieneekö vaikutus lapseen ollut niin suuri, että dekkarit ovat vielä tänäkin päivänä niitä luetuimpia?

Päätin hankkia tämän klassikon myös äänikirjana ja kuuntelin sen tässä taannoin. Itseäni sivistääkseni englanniksi. Lukijana oli David Horovitch, joka tunnetaan mm. Agatha Christien Neiti Marple leffoista, joissa hän näytteli komisaario Slackia. Kuunnellessa virkkasin kaulaliinani valmiiksi, jotta sain käyttää sitä edes yhtenä pakkaspäivänä. Kaulaliinan leveydestä johtuen, pystyin käyttämään sitä huivin tapaan ja se toimitti siis myös hatun virkaa.

Myös päivän lehdet on tullut tänään luettua.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kur! Kiitos kommentistasi.